Olen jo pisemmän aikaa katsellut alta kulmain rakkaan puolisoni viininkulutuksen kasvua, enenevästi varmaan siksi, että oma kulutukseni on vatsavaivojen myötä laskenut roimasti ja erehdyin ottamaan asian taas kertaalleen puheeksi kesämökillä.

Mies viihtyy kesämökillä ja mikäpä siellä viihtyessä, kauniit maisemat, puhdas järvi, puulämmitteinen sauna ja ihana hiljaisuus. Itse viihdyn siellä jos aurinko paistaa tai metsastä löytyy marjoja tai sieiniä :)
Miehelle kesämökkeilyyn kuuluu kuitenkin automaattisesti alkoholin jokapäiväinen nauttiminen saunasiidereineen ja viinipöniköineen - "loma" on hänelle yhtäläisyysmerkki sille, että joka päivä voi vähän nautiskella, eihän siinä mitään pahaa?

Mutta missä kulkee se raja, milloin mopo karkaa käsistä? Miehen mielestä ongelma on olemassa vasta sitten, jos hän räkäkänniin itsensä vetää jokapäivä, mutta uskallan olla asiasta erimieltä ja kun tämän mielipiteeni satuin esittämään, niin kas kummaa: mies mököttää.

Myönnän, että olen vähän herkkähipiäinen asian suhteen, nuoruusaikainen exäni kun oli sellainen "valkokaulusalkoholisti", eli ulospäin pärjäävä ja menestyvä, mutta veti viskipullon lähes joka ilta töistä kotiuduttuaan ja sammui olohuoneen kiikkuun kuunnellen jotain surullista musiikkia. Tuo idylli kuitenkin alkoi muutamalla viinilasillisella ja karkasi sitten vuosien mittaan käsistä niin, että lopputulos oli surullinen: hän tappoi itsensä vain  33 vuotiaana.

Me "löysimme" viinit kymmenisen vuotta sitten ja kun lapset olivat pieniä, meillä oli oma hetkemme kerran viikossa - ostimme pienen pullon punaviiniä, jonka nautimme pizzan kera lasten nukahdettua - vietimme siis laatuaikaa keskenämme.
Jonkin ajan päästä se pieni pullo ei riittänyt, joten ostimme normaalikokoisen, josta tosin jäi vielä seuraavaksikin viikoksi, joimme vain pari lasillista kerralla.

Kymmenen vuotta on kulunut ja tilanne on tämä: joka viikonloppu, perjantaina ja lauantaina, joskus sunnuntaisinkin mies avaa viinipullon, josta minä juon lasillisen, hän loput ja kun pullo on tyhjä, mies kysyy ohimennen otanko vielä _lasillisen_, hän ainakin ottaa. Ja toinen pullo avautuu. Ja useimmiten myös tyhjenee hänen toimestaan.

Eli viikonlopun aikana hän juo keskiarvona nelisen viinipulloa (+ saunasiiderit). Mahdollinen lukija miettii nyt varmaan, että voi kiesus mikä nipo ämmä kun tuommoisesta valittaa...
Mutta olen silti huolestunut ja minua suoraansanoen ällöttää kun mies istuu kuin zombie telkkarin edessä ja imee viiniä naamaansa. Yksin juominen on jotenkin säälittävää!

Kun loma alkaa, ostetaan 3l viinipönikät jääkaappiin ja niistähän on niin kovin helppo lirutella lasillinen silloin toinen tällöin..ei tule niin paljon tyhjiä pullojakaan, joista voisi päätellä paljonko taas marjamehua upposi.

Mutta erehdyin siis nostamaan kissan pöydälle ja suututin/loukkasin herkkää miehistä sielua. Sain kuulla luennon juomisen riskirajoista jne, mutta määrät ja asia esitettiin vanhan kunnon neuvostoliiton mallin mukaan: otetaan se osa tutkimuksesta, joka sopii omaan ajatusmaailmaan ja lakaistaan loput maton alle.
On se jännää, miten fiksu ihminen osaa muokata tutkimustuloksia omaan tilanteeseensa sopiviksi! Kun ikävänä ihmisenä  luin niitä sivulauseita ja esitin vähän laajemman näkemyksen asiasta oli lopputuloksena tämä mykkäkoulu.

Mutta oikeasti - tarvitseeko "huolestua" vasta sitten kun ne tilastoidut riskirajat on saavutettu vai pitäisikö asiaa tarkastella siinä vaiheessa, kun juominen on aiemmista määristä moninkertaistunut, säännöllistynyt ja tullut "pakolliseksi"?