Olen jo pisemmän aikaa katsellut alta kulmain rakkaan puolisoni viininkulutuksen kasvua, enenevästi varmaan siksi, että oma kulutukseni on vatsavaivojen myötä laskenut roimasti ja erehdyin ottamaan asian taas kertaalleen puheeksi kesämökillä.

Mies viihtyy kesämökillä ja mikäpä siellä viihtyessä, kauniit maisemat, puhdas järvi, puulämmitteinen sauna ja ihana hiljaisuus. Itse viihdyn siellä jos aurinko paistaa tai metsastä löytyy marjoja tai sieiniä :)
Miehelle kesämökkeilyyn kuuluu kuitenkin automaattisesti alkoholin jokapäiväinen nauttiminen saunasiidereineen ja viinipöniköineen - "loma" on hänelle yhtäläisyysmerkki sille, että joka päivä voi vähän nautiskella, eihän siinä mitään pahaa?

Mutta missä kulkee se raja, milloin mopo karkaa käsistä? Miehen mielestä ongelma on olemassa vasta sitten, jos hän räkäkänniin itsensä vetää jokapäivä, mutta uskallan olla asiasta erimieltä ja kun tämän mielipiteeni satuin esittämään, niin kas kummaa: mies mököttää.

Myönnän, että olen vähän herkkähipiäinen asian suhteen, nuoruusaikainen exäni kun oli sellainen "valkokaulusalkoholisti", eli ulospäin pärjäävä ja menestyvä, mutta veti viskipullon lähes joka ilta töistä kotiuduttuaan ja sammui olohuoneen kiikkuun kuunnellen jotain surullista musiikkia. Tuo idylli kuitenkin alkoi muutamalla viinilasillisella ja karkasi sitten vuosien mittaan käsistä niin, että lopputulos oli surullinen: hän tappoi itsensä vain  33 vuotiaana.

Me "löysimme" viinit kymmenisen vuotta sitten ja kun lapset olivat pieniä, meillä oli oma hetkemme kerran viikossa - ostimme pienen pullon punaviiniä, jonka nautimme pizzan kera lasten nukahdettua - vietimme siis laatuaikaa keskenämme.
Jonkin ajan päästä se pieni pullo ei riittänyt, joten ostimme normaalikokoisen, josta tosin jäi vielä seuraavaksikin viikoksi, joimme vain pari lasillista kerralla.

Kymmenen vuotta on kulunut ja tilanne on tämä: joka viikonloppu, perjantaina ja lauantaina, joskus sunnuntaisinkin mies avaa viinipullon, josta minä juon lasillisen, hän loput ja kun pullo on tyhjä, mies kysyy ohimennen otanko vielä _lasillisen_, hän ainakin ottaa. Ja toinen pullo avautuu. Ja useimmiten myös tyhjenee hänen toimestaan.

Eli viikonlopun aikana hän juo keskiarvona nelisen viinipulloa (+ saunasiiderit). Mahdollinen lukija miettii nyt varmaan, että voi kiesus mikä nipo ämmä kun tuommoisesta valittaa...
Mutta olen silti huolestunut ja minua suoraansanoen ällöttää kun mies istuu kuin zombie telkkarin edessä ja imee viiniä naamaansa. Yksin juominen on jotenkin säälittävää!

Kun loma alkaa, ostetaan 3l viinipönikät jääkaappiin ja niistähän on niin kovin helppo lirutella lasillinen silloin toinen tällöin..ei tule niin paljon tyhjiä pullojakaan, joista voisi päätellä paljonko taas marjamehua upposi.

Mutta erehdyin siis nostamaan kissan pöydälle ja suututin/loukkasin herkkää miehistä sielua. Sain kuulla luennon juomisen riskirajoista jne, mutta määrät ja asia esitettiin vanhan kunnon neuvostoliiton mallin mukaan: otetaan se osa tutkimuksesta, joka sopii omaan ajatusmaailmaan ja lakaistaan loput maton alle.
On se jännää, miten fiksu ihminen osaa muokata tutkimustuloksia omaan tilanteeseensa sopiviksi! Kun ikävänä ihmisenä  luin niitä sivulauseita ja esitin vähän laajemman näkemyksen asiasta oli lopputuloksena tämä mykkäkoulu.

Mutta oikeasti - tarvitseeko "huolestua" vasta sitten kun ne tilastoidut riskirajat on saavutettu vai pitäisikö asiaa tarkastella siinä vaiheessa, kun juominen on aiemmista määristä moninkertaistunut, säännöllistynyt ja tullut "pakolliseksi"?

 

 

Jos olisin miljonääri tai vaikka edes tuhatnääri ja minulla olisi ylimääräistä rahaa, niin varaisin ajan yksityislääkäriltä ja pyytäisin putkeen kaikki mahdollset kokeet ja kuvantamiset tällä sinisellä sekuntilla.

Olen niin väsynyt tähän kipuun ja sen tuomaan epävarmuuteen ja pelkoon. Tänä aamuna huomastin aamunkoiton auetessa viestiväni jollekin korkeammalla voimalle toivetta, ettei tämä olisi minun viimeinen kesäni.

Mistä tämä kipuilu, väsymys ja huonovointisuus oikein johtuu???
Miksi useita eri vaihtoehtoja ei voida tutkia samaan aikaan vaan koe kerrallaan ensin jonotan, sitten odotan tuloksia, sen jälkeen lääkärin soittoa/ tapaamista?

Olen nyt VUODEN odottanut, odottanut ja odottanut, että JOTAIN löytyisi ja sitä voitaisiin alkaa hoitaa. Mutta ei.

Verikokeet kertovat, että jotain on pielessä, mutta kun kunnallisella on "jonoja ja kesälomia ja blaablaablaa", niin asian selvittäminen kestää. Ja minä voin aina vain huonommin.

 

Kotikaupungin molemmat "rokit" tuli katsastettua, mutta koska tuo vatsa ei vieläkään suostu olemaan kunnossa, niin hyvin oli rauhallista menoni tänä vuonna.

Ilovaariperjantaina sää oli mitä ihanin ja "oikeassa" Ilosaaressa olikin mukava vaellella ja moikkailla tuttuja, joita tänä vuonna olikin runsaanpuoleisesti. Penkkirivit kulkuväylien reunoilla ja puiden alla pistivät hymyilyttämään, vaikka kyseessähän todellakin on VAARIrock, keski-ikä lähenteli alueella varmaan enemmän kuutta- kuin viittä- saatikka neljääkymmentä :)

Olin teininä henkeen ja vereen Pelle Miljoona-fani ja heidän keikkansa lämmittikin mieltä, yhä vielä osasin kaikkien biisien sanat ja jalka vipatti kummasti musiikin mukana - moshaamiseen ja pogoamiseen en kuitenkaan enää intoutunut ja valitettavasti  minua jopa nauratti pappojen uho, kun lavalta kuului  uhmakkaita sanoituksia - se mikä istui parikymppisten suuhun ei kyllä ilman pieniä komiikanvireitä tee sitä viiskymppisellä.

Sladen takia vaariin rantauduin ja keikka oli iloisen nostalginen - solisti ei pahemmin vakuuttanut, mutta fiilishän se oli tärkein ja sitä riitti.

Lauantaina ja sunnuntaina pyörin Laulurinteellä Ilosaarirockissa kuutisen tuntia molempina päivinä ja sää helli rokkaajia jälleen kerran. Mikäs sen mahtavampaa oli kuin makoilla ruohikolla ja kuunnella toinen toistaan parempia bändejä :D

Festareilla tuppaa nykyään vain ärsyttämään muutamat asiat - toisenlaistakin mallia kun on ehtinyt kokea ja siitä nauttia...

Varsinkin tuolla laulurinteellä sisäänkulkuportit ovat järkyttävän ahtaat ja jonottamaan joutuu erkkinä.

Toisekseen, vaikka "ymmärränkin" anniskelulain vaatimuksien mukaan toimittavan, niin aidatut juottokarsinat saavat minut ärsyyntymään suunnattomasti. Ei noilla anniskelualueilla estetä omien viinojen juontia: vaikka sisääntullessa tarkistetaankin kassit ja pussit, niin AINA sinne aluelle viinaa saa tuotua ja tuodaan, jos niin ihmiset haluaa. Niitä salaviinoja sitten imetään silmät pullollaan vessassa tai takin alta "piilossa"..ARGH! Tokihan kaljanmyynti tuo tuloja järjestäjille ja näin edesauttaa tapahtuman hengissäpysymistä, mutta eivät ne esim. alaikäisten juopottelua estä, teinit jäävät alueen ulkopuolisille kentille ja kittaavat pussikaljansa siellä.
Muistan esihistoriallisilta, ensimmäisiltä festarikokemuksiltani, kuinka rokkialueilla (Seinäjoella, Joensuussa) saattoi tulla omien eväiden kanssa ja nautiskella ruokaa ja viiniä/siideriä ilman mitäään ongelmia. Paitsi jos alkoi  riehumaan/käyttäytymään häiritsevän päihtyneesti, jolloin ulostettiin alueelta.
 

Eivät juottokarsinat ole poistaneet näitä juoppohäröilijöitä yhtään mihinkään, joten hyöty siinä suhteessa plus-miinusnolla, mutta festarivieraiden mukavuus ja viihtyvyys ja rento fiilis on romahtanut 110 prosenttia. PLÄÄH.

Heh, no tuosta marisemisesta huolimatta, Ilosaarirockissa oli taas kerran kivaa ja tuli todistettua, että festivaaleilla voi olla hauskaa vesiliinjallakin (vaikka sitten pakko-sellaisella :P).

Peace, Love & Understanding..ja musiikki kattoi kaiken.

 

 

 

Tultiin juuri kotiin kahdenkeskiseltä "lomaselta", jonne lähdettiin juhlistamaan 20 vuotta sitten tapahtunutta tapaamistamme.
Kohtaamispaikka oli Tampereella, missä silloin molemmat asustimme, mutta juhlimaan lähdimme Koli Spa-hotelliin, Sibeliuksen, Edelfeltin ja Järnefeltin maisemiin. Hotellihan on sinänsä ikivanha, mutta tuo uusi kylpyläosasto kiinnosti jo senkin vuoksi, että esitteessä luvattiin sen olevan iltaisin K18 aluetta. Joo-joo..lapset on ihania ja kuuluvat luonnollisesti jokapaikkaan ja kyllä-kyllä, minullakin on niitä..MUTTA en halua juhllistaa parisuhdettani kiljuvien nököhampaiden juostessa ja mekastaessa ympäri altaita. Piste.

Jouduimme odottamaan huonettamme reilun puoli tuntia, mikä vähän ärsytti, koska luovutusaika on jo kahdeltatoista ja uudet asukkaat pääsevät sisään vasta neljältä. Hotelli ei ollut täyteen bookattu ja siistijöitäkin näkyi käytävillä runsaanpuoleisesti, joten ihmetytti homman viivästyminen.
Huone sinänsä oli viihtyisä, majoituimme Jean & Aino-sviitissä, jonka värimaailma oli hieman ehkä 70-lukua, mutta maisema parvekkeelta hiveli silmiä. Makuuhuoneeseen astuttuani purskahdin nauruun, koska en eläessäni ole hotellissa niin isoa parivuodetta kohdannut! Sänky oli varmasti 240cm leveä!

Päätimme hilpahtaa kylpylän puolelle hetioitis ja puettuamme uima-asut kylpytakkien alle tassuttelimme respaan hakemaan avaimia + infoa kylpylästä. Kylpylään mennessä saimme mukaamme pienen korvon, missä oli hoitotuotteita päästä varpaisiin ja ohjeet erilaisten "kylpyläpolkujen" valintaan. Koska mieheke ei ollut kosmetiikasta kovin innostunut, riemastuimme respan neidon kertoessa, että toisen kosmetiikkakorvon voi vaihtaa viinipulloon. Nam - Päädyimme näin ollen ottamaan pullollisen kuohuviiniä mukaamme.

Kylpylässä ei lisäksemme ollut kuin yksi pariskunta, joten paikan pienuus ei pistänyt silmään yhtään pahasti. Ikkunoista avautui varsin mukavannäköinen kansallispuistomaisema kun istahdimme ensimmäisille altaille ottamaan jalkakylpyjä (suolakuorinnan kera) ja avasimme kuoharipullon. Kun vierekkäisiin altaisiin laski tulikuumaa ja jääkylmää vettä sai lämpötilanvaihtelu cityjalat sirisemään kummasti.

Terhakoin jaloin testasimme kaikki muutkin altaat: kylmäaltaan, porealtaan, vielä toisen kylmä-kuuma-altaan jaloille sekä valo-äänialtaan vedenalaisine Finlandioineen. Myös saunat miellyttivät, varsinkin sauna, jossa oli, jos oikein ymmärsin, vesiviilenteiset vuolukivilauteet. Siellä oli myös niin kauniita kiuaskiviä, että sormiani poltteli halu kaapata muutama kotiinviemisiksi :) En kuitenkaan sortunut, vaan ihailin kiuasta ja kiviä kiltisti kaukaa lauteilta.

Parasta kylpylässä olivat kuitenkin elämyssuihkut!! Tarjolla oli esim. Karibialainen ukkosmyrsky, kukilta tuoksuva sademetsä ja viileä valtameren sumu. Olisin voinut jäädä suihkukoppiin asumaan ja hihkuin ääneen autuuttani nappeja painellessani.
Ääneen hihkuin myös Kolin kuohut- suihkussa kun niskaani pläjähti saavillinen 7-asteista vettä..se hihkuminen ei vain ollut autuutta vaan järkytystä! Toisella, kolmannella ja neljännellä kerralla pläjäys tuntuikin jo mukavalle ja virkisti huimasti.

Altaiden ja suihkujen välillä kävimme hetken istahtamassa relax-huoneen lämmitetyillä lepotuoleilla ja nautimme parit mandariinit kuohuviini kyytipoikana.
Myös ulkopaljun testasimme, mutta minun mielestäni sisäaltaat olivat mukavampia.

Ihme ja kumma, viihdyimme spassa lähes kolme tuntia, vaikka alkujaan olikin niin epäileväinen koko paikasta. Tuonne haluan kyllä uudestaan, niin rakkaani kuin myös teinien kanssa ja varmaankin myös ystävättärien seurassa siellä tulen viihtymään!

Anteeksiantamista olen pohdiskellut nyt pari päivää varsin aktiivisesti, enkä ole tullut hullua hurskaammaksi vaikka miten asiaa pyörittelen.

Kaksi minulle tärkeää ihmistä petti minut muutama vuosi sitten, molemmille olen "antanut anteeksi", mutta toisen heistä olen sulkenut pois elämästäni ja toista en.
Enkö siis olekaan anteeksiantanut tälle toiselle?

Koen jollakinlailla loukkaavammaksi tämän toisen ihmisen teon, koska hänet olen tuntenut pienestä pitäen ja hän on kuulunut elämääni "aina". Mutta eikös  kauemmin kestäneen ystävyyden pitäisi vaikuttaa juuri päinvastoin - niin että hänelle antaisin sydämestäni anteeksi helpommin?
Jostain syystä näin ei vain ole käynyt.

Miksikös tätä mietin? No sain tältä ihmiseltä vuosien hiljaisuuden jälkeen eilen viestin, jossa hän ehdottaa tapaamista ja vastasin hänelle OK. Nyt sitten pähkäilen, josko osaan olla enää hänen seurassaan ja mitä puhumme? PItäisikö perua koko juttu?